Tänään noin kello kymmenen paikkeilla näin yhden selkeimmistä unista elämässäni. Siinä olivat kaksi kaveriani, toisen näistä olin nähnyt edellisiltana Kaivohuoneella Helsingissä. Hän oli vanha kämppätoverini. Toinen kavereista oli vanha lapsuuden ystävä Kuopiosta. Lisäksi unessa oli kolmas tuttavani, joka kävi samaa koulua kuin minä, joskus pari vuotta sitten. Unen tapahtumapaikka oli kuitenkin tuntematon. Se oli jokin kylä, jossa asuivat minä sekä nämä kaverini ja tuttava. Täällä kylässä oli kuinkas ollakaan vanhan oloinen huoltoasema, joka oli jokin esso tai Teboil.
Unta on vaikea selostaa siinä järjestyksessä kuin asiat tapahtuivat unessa, koska sitä ei muista. Tämä uni on kuitenkin sellainen uni, jonka melkeinpä kaikkinensa muistan. Tämä on kuitenkin aika harvinaista, ottaen huomioon, että näin sitä unta joskus pari tuntia sitten. Ja tuntuu, kuin nämä tapahtumat unessa olisivat tapahtuneet viikko sitten. Pääasiallisena tahtona minulla on tässä saada töitä täältä työpaikalta, toinen tavoitteeni on jutella vanhojen ystävieni kanssa.
Tämä teboil tai Esso on tyypillisen ankean oloinen, jollain tavalla likainenkin huoltoasema. Ja siellä aistii pettymyksen ja katkeruuden pahan ilman. Vapautuneisuus on kaukana tästä paikasta. Myyjänä on vanha mies, hän ei tunnu katkeralta, mutta hän on toivoton. Tietyssä mielessä luovuttanut oman elämänsä suhteen, hän ei usko, että hänelle voi mitään hyvää enää tapahtua.
Tässä vaihessa en vielä halua kertoa, mitä tapahtumia huoltoasemalla oli. Vaan siirryn huoltoaseman ulkopuolella tapahtuneisiin asioihin, siellä tapaan erään entisen opiskelijatoverini, hän oli melkeinpä ainoa, johon sain kunnon kontaktin kun siinä oppilaitoksessa opiskelin. En muista enää hänen nimeään, mutta hän oli hyvin sympaattinen ihminen ja minua melkein kymmenen vuotta vanhempi. Muistan nähneeni hänet joskus siellä paikkakunnalla, jossa tämä oppilaitos oli. Mutta ehkä eniten sen vuoksi, tämä henkilö on juuri nyt unessani, koska hän on minua vanhempi, ei ammatillisessa mielessä tai taloudellisesti päässyt kovinkaan pitkälle elämässä. Hän oli ehkä vähän hippi. Ja sen vuoksi hän on nyt unessani, koska olen elämässäni vaiheessa kun minun pitää miettiä minkälaisen elämän itseltäni haluan, ja minkälaisia kavereita itselleni toivon. Periaatteessa en voi sitä sen pitemmälle miettiä, vaan tässä vaiheessa yritän hyötyä jokaisesta mahdollisuudesta, joka vain eteeni suodaan. Ja ehkä tästä jotain aikanaan poikii, sillä nyt minulla ei ole minkäänkaltaista mahdollisuutta ajatella uraani tai tulevaa elämänpiiriä neljää viikkoa pitemmälle, olen siinä mielessä varjossa eläjä. Mutta se siitä, tämä henkilö oli kuitenkin siis ääriesimerkki ja kenties lohdullinenkin esimerkki siitä, että elämään voi olla tyytyväinen vaikka ei menestystä siunaantuisi vielä kolmekymppisenäkään. Itselleni tällainen tilanne olisi kuitenkin melko lailla sietämätön ja ehkä menestymisen paineet itselläni ovat suhteellisen suuret. En voi tietenkään tietää minkälainen tulen olemaan silloin kun olen lähemmäs kolmeakymmentä vuotta, mutta jollain tavalla toivon, etten tule olemaan hänen kaltainen henkilö. Henkilö, joka on antanut tilaisuuksien luisua nenänsä ohitse ja tyytynyt keksinkertaisuuteen. Minä perfektionisti, kunnianhimoinen ja syyllisyydentuntoinen, en ehkä ole saavuttanut mitään, mutta ainakin olen yrittänyt, ja se on mielestäni tärkeintä.
Tämä noin kolmekymppinen tuttavani, hieman pulskistuneena siitä kun hänet viimeksi näin, kävelee vastaani ja tervehtii. Hän utelee minulta sanattomasti, onko minulla työpaikkaa. Ei ole ja hän on töissä tuossa huoltoasemalla. Menen sen jälkeen tänne huoltoasemalle, siellä näen toisen kaverini, hän oli kämppikseni noin yhdeksän kuukautta. En muistaakseni juttele hänelle kovinkaan paljon, hänet kuitenkin eilen tapasin Kaivohuoneella, hän on ihminen, joka pääsi opiskelemaan näyttelijäksi. Tässä mainittakoon, että tämä on osa tämän unen punaista lankaa, (joka vielä loppuun tod. näk. kerrataan) hän uskalsi toivoa itselleen jotain todella harvinaisen vaikeata saavuttaa, hän panosti siihen koko sielullaan ja ruumiillaan sitten saavutti sen. Minä henkilönä olen hybridi ja voin päästä hybrikseen, mutta pitkäjänteinen työ on minulle hankalaa, koska minulla ei ole tarpeeksi vahva ja selkeä kaveripiiri, johon voisin peilata itseäni ja sanoa, näiden henkillöiden seurassa viihdyn. Siinäkin mielessä olen varjoissa eläjä. Tämä kämppikseni kuitenkin on töissä tuolla huoltoasemalla, en ole kateellinen hänelle. Enkä oikeastaan edes vaihda sanoja hänen kanssaan, mutta huomaan vain kuinka hän on kiireinen ja keskittyneen oloinen. Minä itse valitsen vain sormi suussa munkkeja, mietin minkä niistä ottaisin. Tämäkin on osa unen punaista lankaa, joka on vain ohuella seitillä peitettynä, niin selkeänä se siellä on.
Päädyn siis ottamaan suuren ja epämiellyttävän oloisen munkkipossun, jota joku vieressä oleva henkilö nimittää possumunkiksi, mutta minä olen varma, että sen oikea nimitys on munkkipossu. Menen tiskin viereen, olen varma, että en saa töitä täältä huoltoasemalta, mutta kysyn silti vanhalta joviaalin oloiselta myyjäomistajalta, olisiko mahdollisesti töitä täällä huoltoasemalla. Ja hän pyörittää päätään, ei ole. Menen sitten istumaan vanhan ystäväni viereen, hän on ehkä vapaamielisin ja luonnollisin henkilö, jonka tiedän. Tietyssä mielessä hän pystyy katsomaan totuutta silmiin. Hän ei kuitenkaan tavoittele paikkaa ylimmällä orrella, en tiedä miksi, ehkä hän on mukavuuden haluinen tai jotain. Hänellä on kuitenkin paljon rahaa, perintönä saatua, sekä töissä hankittua. Hän ei ole kuitenkaan käynyt vielä armeijaa ja on saman ikäinen kuin minäkin. Mutta todennäköisesti tulee menestymään sielläkin. Mutta rahaa hänellä on ja tyttöystävä ja mukava elämä oikeastaan. Hän ei ponnistele koskaan mitään, tekee työn hyvin todennäköisesti, mutta kun hän oli koulussa hän ei todellakaan koskaan vaivautunut tekemään yhtään läksyjä. Hän on oikeastaan huoleton ihminen, ja voisin arvella, ettei hän piittaa muusta kuin hetken nautinnoista, enkä laisinkaan tiedä ajatteleeko hän elämäänsä pitemmälle kuin vaikkapa kolme kuukautta. Mutta tuntuu kuitenkin siltä, että hän on hyvin paljon onnellisempi kuin minä itse.
Siinä me kuitenkin istumme huoltoaseman kahvilassa, minä katselen häntä ja mietin onko minulla jotain sanottavaa hänelle. Minä en keksi mitään sanottavaa, ja olemme kumpikin vaiti, hän syö omaan tapaansa jotain munkkia, jota hänellä on. Syö sitä välittämättä mistään muusta kuin siitä syömisestä. Ja tuijottaa vain tarkkaan sitä munkkia, joka hänellä on kädessään.
Nyt kun mietin tätä untani, tähän on hyvin pitkälti tiivistettynä kokonainen jakso elämästäni lukion jälkeen. Minä olen joutunut välimaastoon, jossa ei ole saatavilla töitä, ei ole saatavilla kaveripiiriä tai muutakaan miellyttävyyttä, joka kuuluisi hippimäiselle ihmiselle, ihmiselle, joka ei mene töihin. Tämä on kuitenkin vain niin huvittavan ironista, kun minä kyllä menisin töihin johonkin, mutta en vain tunnu mistään löytävän työpaikkaa. Näin minä näen tässä ankeassa huoltoasemassa kolme täysin erilaista ihmistä, he ovat aika lailla ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet siihen, ehkä lukuunottamatta kämppätoveriani, hän on muuten vain ollut huomattava, kuinka minä ajattelen elämästä ja mitä minä siltä haluan.
Harkitsen liikaa, silloin kun valitsen munkkia, minä en tiedä minkälaisesta munkista minä pidän. Ja tämähän onkin loppuun asti ajateltuna mahdotonta tietää, koska yhtenä hetkenä jokin munkki näyttää ehkä herkulliselta, mutta sen sisällä voi olla liikaa hilloa, tai se voi olla kuiva tai liian rasvainen. Kuitenkaan harkinta ei yleensä ottaen auta munkin valinnassa, eikä harkinnalla välttämättä saa mitään parempaa munkkia. Mutta syyllisyydentunnon sillä voi yrittää estää, silloin voi hyvällä omallatunnolla sanoa, että ainakin tein parhaani, ja ainakin yritin. Niinpä onkin vain tehtävä valinta, haluaako yrittää päästä eroon syyllisyydentunnosta, vai harkinnallisuudesta. Tätä valintaa ei absoluuttisesti ehkä voi tehdä, sillä omaa mieltä voi hallita vain tiettyyn raja-aitaan saakka, ja siellä missä vastaan tulee tunteet ja muut aistit, siellä sinä olet voimaton tekemään itsestäsi oman itsesi herran ja yhtä aikaa onnellisen. Valinnoista ja keskustelusta, kontaktin ottamisesta toiseen ihmiseen tästä kai oli siis unessani kyse. Ja siinä olivat kaikki asiat, jotka minua ovat tässä viimeisen parin viikon aikana vaivanneet.
Carpe Diem , Vita est homini optima tempus
Ehkä otin, ehkä en.